Hyppää pääsisältöön

MIKSI ÄÄNESTÄÄ?

​Kuntavaaleissa äänestämällä vaikutat omaan elämääsi liittyviin asioihin


Kunnat huolehtivat nyt ja tulevaisuudessa mm. siitä, että jokainen saa kotiinsa juomakelpoista vettä, työttömänä olevat saavat koulutusta, työtä tai kuntoutusta, jätehuolto toimii, lapset saavat varhaiskasvatusta ja käyvät peruskoulun. Kunta mahdollistaa myös monet kulttuuri- ja sivistyspalvelut kuten kirjastot, teatterit ja orkesterit. Kunta kotouttaa maahanmuuttajia ja huoltaa ulkoilumaastoja ja katuja. Kunta tukee myös paikallisia yrityksiä niin, että alue säilyy elinvoimaisena.
Kuntavaaleissa päätät, kuka pääsee päättämään näistä asioista omassa kotikunnassasi.

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 9.4.2017 ja ennakkoäänestys pidetään 29.3. – 4.4.2017.
Sinä kuntalaisena olet oikeutettu valitsemaan itse edustajasi päättämään kuntaasi ja lähiympäristöäsi koskevista asioista. Valtuusto on kunnan ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin. Toimivaltansa valtuusto saa kuntalaisilta, eli sinulta.

Päätä sinä, kuka päättää asuinkuntasi

  • opetuksesta ja kouluruuasta
  • vesi- ja viemäriverkostosta
  • työllisyyden ja yritysten menestymisen edellytyksistä
  • uusiutuvien energialähteiden käytöstä
  • katujen ja teiden ylläpidosta, hiekoituksesta, katuvaloista
  • jatkokoulutustarjonnasta ja päivähoitopaikoista
  • nuorisotiloista ja -toiminnasta
  • jätteiden käsittelystä
  • kirjastopalveluista
  • puisto- ja harrastusalueista, liikuntapaikoista, tonttien kaavoituksesta ja rakentamisesta
  • tietoyhteiskuntaa edistävästä kehittämistyöstä